PyramidiKulttuuritukku ry

Kulttuuritukku ry perustettiin vuonna 1999 hallinnoimaan Verkatehtaan monitoimitilaa. Yhdistys toimi vuoteen 2003 saakka. Lisätietoa: http://www.hamewiki.fi/wiki/Kulttuuritukku

Vuonna 2009 Kulttuuritukku ry herätettiin kehittämään sirkustoimintaa Hämeenlinnassa Sirkuskoulu ARXin taustayhteisönä. Yhteistyötä tehtiin aluksi Linnanmäen Sirkuskoulun kanssa, mutta vuonna 2010 Kulttuuritukku ry otti kokonaan vetovastuun paikallisesta sirkustoiminnasta.

Yhdistyksemme toimii sirkusopettajien työnantajana ja sen tehtäviin kuuluvat Sirkuskoulu ARXin toiminnan organisointi sekä rahoituksen järjestäminen. Osa tuloista koostuu kurssimaksuista, mutta muutakin rahoitusta tarvitaan. Ensimmäisten toimintavuosien aikana Sirkuskoulu ARX on saanut rahoitusta opetusministeriön Taikalamppu-hankkeesta Lasten ja nuorten kulttuurikeskus ARXin kautta. Lisäksi olemme hakeneet ja saaneet apurahaa mm. Suomen Kulttuurirahastolta. Aktiiviset jäsenemme ovat myös hoitaneet talkoilla Hämeenlinnan Teatterin vaatesäilytystä sekä pitäneet buffettia Sirkuskoulu ARXin näytöksissä.

Tarvitsemme ja toivomme aina uusia jäseniä mukaan yhdistyksemme toimintaan. Vanhempainringissä voit osallistua talkoisiin tai tapahtumien "huoltojoukkoihin". Pienikin panos on tervetullut ja samalla pääset tutustumaan sirkusharrastajien maailmaan! Myös yhdistyksen hallitukseen otetaan mieluusti tuoretta näkemystä. Jos sinulla on intoa tulla mukaan toimintaan hauskassa porukassa, ota meihin yhteyttä: info@sirkuskouluarx.fi.

Toimintaamme tukevat mm. Lasten ja nuorten kulttuurikeskus ARX sekä Suomen Kulttuurirahasto.

ARX ja SKR logot